Vaihteeksi vapaalla

· Werner Söderström Ltd
E-bok
214
Sider

Om denne e-boken

Kun sarjaseurustelija opettelee elämään yksin, muutama harha-askel kuulunee asiaan?

Herkullisen samaistuttava hyvän mielen romaani kertoo omillaan elämisen jalosta taidosta ja onnen etsimisestä.

”Ajattelin kaikkia tuntemiani yksineläjiä. He olivat sankareita. Kukaan ei keittänyt heille kahvia, täyttänyt heidän karkkivarastojaan, leikannut heidän nurmeaan tai tyhjentänyt heidän puolestaan biojäteastiaa.”

Unnalla on aina ollut lämmin paikka jonkun kainalossa. Jerestä erottuaan hän on ensi kertaa omillaan, ja se sattuu. Unna aikoo silti pärjätä! Onhan uudessa elämäntilanteessa houkuttelevatkin puolensa: kun kukaan ei ole katsomassa, saa syödä, sisustaa ja somettaa juuri niin kuin tahtoo. Vihdoin Unnalla on aikaa myös tehdä tuttavuutta oman itsensä ja menneisyytensä kanssa. Kuinkahan siinä käy?

”Veera Vaahteran lempeän oivaltava huumori ei voi olla tempaamatta mukaansa.”
– Rakkaudesta kirjoihin -blogi

”Veera Vaahteran nimi kirjan kannessa tarkoittaa takuuta hyvin kirjoitetusta tarinasta.”
– Aamulehti

Kun sarjaseurustelija opettelee elämään yksin, muutama harha-askel kuulunee asiaan? Herkullisen samaistuttava hyvän mielen romaani kertoo omillaan elämisen jalosta taidosta ja onnen etsimisestä. ”Ajattelin kaikkia tuntemiani yksineläjiä. He olivat sankareita. Kukaan ei keittänyt heille kahvia, ...

Oppdag mer

Vurder denne e-boken

Fortell oss hva du mener.

Hvordan lese innhold

Smarttelefoner og nettbrett
Installer Google Play Bøker-appen for Android og iPad/iPhone. Den synkroniseres automatisk med kontoen din og lar deg lese både med og uten nett – uansett hvor du er.
Datamaskiner
Du kan lytte til lydbøker du har kjøpt på Google Play, i nettleseren på datamaskinen din.
Lesebrett og andre enheter
For å lese på lesebrett som Kobo eReader må du laste ned en fil og overføre den til enheten din. Følg den detaljerte veiledningen i brukerstøtten for å overføre filene til støttede lesebrett.