Kultala

· Lindhardt og Ringhof
e-Buku
239
Halaman

Perihal e-buku ini

Toivosen perheen poika palaa sodasta. Kotikylä Kultala on kuitenkin muuttunut sodan aikana. Ennen niin hyvinvoiva kylä on vain varjo entisestä loistostaan. Suurin osa asukkaista elää äärimmäisessä köyhyydessä, ja rikkaudet ovat keskittyneet vain muutamalle asukkaalle.

"Kultala" on Heinrich Zschokken vuonna 1817 julkaistu ihanneyhteiskuntaa käsittelevä romaani. Se oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäinen julkaisu (1834). Heinrich Zschokke (1771–1848) oli saksalainen kirjailija. Zschokke opiskeli luostarikoulussa, mutta 17-vuotiaana hän päätti pitää taukoa koulunkäynnistä. Hän päätyi kirjoittamaan näytelmiä kiertelevälle teatteriseurueelle. Zschokke kuitenkin palasi koulutuksen pariin. Hän opiskeli Frankfurtin yliopistossa teologiaa, filosofiaa ja historiaa. Zschokke muutti 1790-luvulla Sveitsiin ja sai myöhemmin myös Sveitsin kansalaisuuden. Hän julkaisi sekä romaaneja että kertomuksia.
Toivosen perheen poika palaa sodasta. Kotikylä Kultala on kuitenkin muuttunut sodan aikana. Ennen niin hyvinvoiva kylä on vain varjo entisestä loistostaan. Suurin osa asukkaista elää äärimmäisessä köyhyydessä, ja rikkaudet ovat keskittyneet vain muutamalle asukkaalle. "Kultala" on Heinrich Zsch...

Temukan lagi

Berikan rating untuk e-Buku ini

Beritahu kami pendapat anda.

Maklumat pembacaan

Telefon pintar dan tablet
Pasang apl Google Play Books untuk Android dan iPad/iPhone. Apl ini menyegerak secara automatik dengan akaun anda dan membenarkan anda membaca di dalam atau luar talian, walau di mana jua anda berada.
Komputer riba dan komputer
Anda boleh mendengar buku audio yang dibeli di Google Play menggunakan penyemak imbas web komputer anda.
eReader dan peranti lain
Untuk membaca pada peranti e-dakwat seperti Kobo eReaders, anda perlu memuat turun fail dan memindahkan fail itu ke peranti anda. Sila ikut arahan Pusat Bantuan yang terperinci untuk memindahkan fail ke e-Pembaca yang disokong.