Jerusalem

· WSOY
E‑kniha
Kniha bude k dispozici od 22. února 2027. Až do jejího vydání vám nebude nic účtováno.

Podrobnosti o e‑knize

Runollisen aistivoimainen romaani kaukopartiomiehen odysseiasta.

Jerusalem vie lukijan jatkosodan erämaahan, jossa apostoleiksi kutsuttu kaukopartio jahtaa näkymätöntä vihollista. Pakkasen, nälän ja syyllisyyden puristuksessa miehet näkevät toisissaan sekä veljeyden että petoksen.

Päähenkilö J. selviää hengissä, mutta kotiin palaaminen osoittautuu omaksi rintamakseen: lapsi on vieraantunut, vaimo rakastaa jo toista, ja 1950-luvun Helsinki nielee miehen, joka ei löydä paikkaansa rauhan ajasta. Kun J. saa kutsun Etelä-Amerikkaan, Jerusalemiksi kutsuttuun kristilliseen yhteisöön, alkaa matka kohti uskoa ja syyllisyyttä, joista ei pääse irti edes valtameren takana.

”Katolla nukkui enkeleitä, niitä oli yhdeksän. Ne olivat kuin polvistuneita patsaita, sinisiä ja eteerisiä. Niillä oli useita eriparisia siipiä. Niiden silmäluomet olivat kuin himmenevän valon suljettua kajastusta, liekin lepatusta kämmenen sisällä, ja niiden sormet liikkuivat kuin kutovan ihmisen sormet.”

Jerusalem on tiheätunnelmainen ja syvä teos sodasta ja rauhasta, uskosta ja ihmisarvosta – ja siitä, mitä jää jäljelle, kun pelastus alkaa muistuttaa ansaa.

Juhani Brander (s. 1978) on kirjailija, joka liikkuu luontevasti proosan, esseen ja runon välillä. Branderin kohuttu esseeteos Miehen kuolema (2020) synnytti ilmestymisvuonnaan laajaa keskustelua, ja romaanit Silta yli vuosien (2021) sekä Amerikka (2023) vahvistivat hänen asemansa tarkkanäköisenä ja tyyliltään omaleimaisena kertojana. Jerusalemissa Brander yhdistää historiallista todentuntua ja myyttistä kuvastoa tavalla, joka jää lukijaan – ja pakottaa kääntämään sivua.

Runollisen aistivoimainen romaani kaukopartiomiehen odysseiasta. Jerusalem vie lukijan jatkosodan erämaahan, jossa apostoleiksi kutsuttu kaukopartio jahtaa näkymätöntä vihollista. Pakkasen, nälän ja syyllisyyden puristuksessa miehet näkevät toisissaan sekä veljeyden että petoksen. Päähenkilö J. ...

Zjistit více

Informace o čtení

Telefony a tablety
Nainstalujte si aplikaci Knihy Google Play pro Android a iPad/iPhone. Aplikace se automaticky synchronizuje s vaším účtem a umožní vám číst v režimu online nebo offline, ať jste kdekoliv.
Notebooky a počítače
Audioknihy zakoupené na Google Play můžete poslouchat pomocí webového prohlížeče v počítači.
Čtečky a další zařízení
Pokud chcete číst knihy ve čtečkách elektronických knih, jako např. Kobo, je třeba soubor stáhnout a přenést do zařízení. Při přenášení souborů do podporovaných čteček elektronických knih postupujte podle podrobných pokynů v centru nápovědy.