Haaksirikko

· Lilithin tarinat
电子书
211
页

关于此电子书

yksinäiseksi. Hänen miehensä Kari ei ole halunnut seksiäkään enää vuosikausiin. 


Kun Lydia saa tietää, että Kari pettää häntä, hän on järkyttynyt ja raivoissaan. Hetken mietittyään hän kuitenkin päättää olla vaatimatta miestä tilille tekosistaan. Sen sijaan hän katsoo, että hänelläkin on nyt lupa nauttia seksistä. Koska Kari suorastaan ällöttää häntä, hän aikoo hankkia seuraa muualta. 


Lydia heittäytyy uhkarohkeasti rikkomaan rajoja toisin kuin koskaan ennen, mutta on jotain, mitä hän ei ole osannut ottaa huomioon. 


Yliopistolla työskentelee Lydiaa neljätoista vuotta nuorempi Johannes, joka on esiintynyt Lydian salaisissa unelmissa jo pitkän aikaa. Kun Johannes saa tietää Lydian väliaikaisista huvituksista, hän haluaa yhdeksi huvitukseksi muiden joukkoon. Ongelmaksi alkaa pian muodostua vain, että Johanneksen sylissä mikään ei tunnu pelkältä huvittelulta. Lydia alkaa unohtaa ikänsä, asemansa ja sen, että hän haluaa pelastaa haaksirikkoon ajatuneen avioliittonsa ennemmin tai myöhemmin. 


Vai haluaako?

yksinäiseksi. Hänen miehensä Kari ei ole halunnut seksiäkään enää vuosikausiin. Kun Lydia saa tietää, että Kari pettää häntä, hän on järkyttynyt ja raivoissaan. Hetken mietittyään hän kuitenkin päättää olla vaatimatta miestä tilille tekosistaan. Sen sijaan hän katsoo, että hänelläkin on nyt lup...

探索更多

为此电子书评分

欢迎向我们提供反馈意见。

如何阅读

智能手机和平板电脑
只要安装 Android 和 iPad/iPhone 版的 Google Play 图书应用,不仅应用内容会自动与您的账号同步,还能让您随时随地在线或离线阅览图书。
笔记本电脑和台式机
您可以使用计算机的网络浏览器聆听您在 Google Play 购买的有声读物。
电子阅读器和其他设备
如果要在 Kobo 电子阅读器等电子墨水屏设备上阅读,您需要下载一个文件,并将其传输到相应设备上。若要将文件传输到受支持的电子阅读器上,请按帮助中心内的详细说明操作。