Amerikka

· WSOY
Ebook
303
pagine

Informazioni su questo ebook

Soutaen kohti Amerikan ihmemaata.

Väkevä kuvaus pienen pojan selviytymisestä sotien jälkeisessä Suomessa.

Kaarlo elää anarkistisen mummonsa kanssa kahdestaan kirppujen valtaamassa talossa pienellä saarella. Mummon kertoman tarinan mukaan äiti odottaa Kaarloa kaukana Amerikassa, ja sinne Kaarlokin aikoo vielä joskus päästä.

Amerikka on romaani köyhien ihmisten voimasta ja häpeästä, luokkayhteiskunnasta sekä ihmisen ja luonnon hauraasta suhteesta. Juhani Brander kirjoittaa herkkävaistoisesti eristäytyneestä saaristokunnasta, sen omalakisista asukkaista, vastoinkäymiset ylittävistä unelmista sekä leimatuista naisista, jotka historia on julmasti unohtanut.

Teos kasvaa runolliseksi balladiksi merestä, hylkeestä ja pojasta, joka pienellä veneellä yrittää soutaa valtameren toiselle puolelle.

Juhani Brander (s. 1978) on julkaissut proosaa, esseitä sekä runoja. Vuonna 2010 hänet valittiin ainoana suomalaisena Best European Fiction -antologiaan ja 2014 hänet palkittiin Kritiikin punnuksilla. Branderin kohuttu esseeteos Miehen kuolema (2020) herätti ilmestymisvuonnaan paljon keskustelua, ja edellinen romaani Silta yli vuosien (2021) oli arvostelumenestys.

Soutaen kohti Amerikan ihmemaata. Väkevä kuvaus pienen pojan selviytymisestä sotien jälkeisessä Suomessa. Kaarlo elää anarkistisen mummonsa kanssa kahdestaan kirppujen valtaamassa talossa pienellä saarella. Mummon kertoman tarinan mukaan äiti odottaa Kaarloa kaukana Amerikassa, ja sinne Kaarloki...

Scopri di più

Valuta questo ebook

Dicci cosa ne pensi.

Informazioni sulla lettura

Smartphone e tablet
Installa l'app Google Play Libri per Android e iPad/iPhone. L'app verrà sincronizzata automaticamente con il tuo account e potrai leggere libri online oppure offline ovunque tu sia.
Laptop e computer
Puoi ascoltare gli audiolibri acquistati su Google Play usando il browser web del tuo computer.
eReader e altri dispositivi
Per leggere su dispositivi e-ink come Kobo e eReader, dovrai scaricare un file e trasferirlo sul dispositivo. Segui le istruzioni dettagliate del Centro assistenza per trasferire i file sugli eReader supportati.